tiistai 30. syyskuuta 2014

Vieraana runoilija Erkka Filander

"Minulla on sellainen olo, että tällä hetkellä kirjoitetaan Suomen historian ehkä parasta runoutta. Meillä on niin paljon suurempi ymmärrys aikaisemmasta runoudesta sekä mahdollisuus kirjoittaa tätä runoutta.

Tässä ajassa on enemmän rohkeutta olla antautumatta tiettyjen kompromissien pariin kirjoittamisen kanssa. On ollut sellaisia historiallisia oikkuja viimeisen kymmenen vuoden aikana, mikä on mahdollistanut kirjailijaystävyyksien ja ystäväpiirien syntymisen, mitkä kaikki ruokkii toisiaan hirveällä liekillä, työskentelemään paremmin ja paremmin. Nämä ovat sellaisia juttuja, joita sattuu niin harvoin. Ja kun se sattuu, se on ihmeellistä."

Kuva: Virpi Alanen


Näin toteaa nuorenpolven runoilija Erkka Filander (s.1993). Tämä on paljon sanottu, mutta epäilemättä asia on juuri Filanderin esittämällä tavalla. Onhan meillä hänen lisäkseen Harry Salmenniemi, Olli-Pekka Tennilä, Kristian Blomberg ja Raisa Marjamäki ja monta muuta. Juuri heidät Filander nostaa nimeltä esille. 

"Se paras, mitä Suomessa tällä hetkellä kirjoitetaan, on todella huimaa."  Ja Filander tarkoittaa juuri heitä.


Erkka Filander - runoilija


Mutta kuka on Erkka Filander?

Hän on nuori, älykäs ja lahjakas, mutta ennen kaikkea hän on rohkea. Filander on tehnyt ja tekee paljon päämäärätietoista työtä, jotta voisi olla työssään vieläkin parempi. Hän ei ole myöskään antanut liiallisen koulutuksen pilata itseään.

Filander on palkittu esikoisteoksestaan Heräämisen valkea myrsky (Poesia, 2013) Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla (2013). Kyseisen palkinnon saajista hän on ollut myös kaikkien aikojen nuorin. Mutta ei vain se nuoruus vaan jo mainittu rohkeus. Sitä hänessä on!

Mutta kuinka kaikki sai kohdallasi alkunsa, oliko runoilijuus ainoa vaihtoehto?

"Ehkä joskus 13-vuotiaana oli sellainen olo, että haluaisin alkaa kirjoittamaan, mutta silloin olin avoin tekemään myös muita asioita. 14-vuotiaana aloin olla varma, että tämä on se jota haluan tehdä. 15-vuotiaana en nähnyt enää muita vaihtoehtoja. Tosin silloin myös ymmärsin että kirjoittaminen vaatii hirveän määrän työtä. Silloin lopetin koulun ja aloin tekemään sitä työtä. Opettelemaan, lukemaan enemmän ja laajemmin. Hahmottamaan sitä, mikä on se käsityöläisyyden pohja mikä kirjoittajalla pitää olla, että kykenee kaikista kirkkaimmin hahmottelemaan sitä, mikä on itselle omaa; visiota siitä, mitä kirjoittaminen voi olla. Se vaatii tietyn pohjan, jotta voi kirjoittaa ihan sillä kovimmalla tasolla, millä itse toivoo. Tämä siksi, jotta pystyy ilmaisemaan itseään kaikkein kirkkaimmin."

Päätöstään runoilijaksi ryhtymisestä Filander kuvaa oudoksi luottamukseksi. Hän koki ainoaksi tavakseen oppia enemmän ja pitkäjänteisemmin sen, että hänen oli ryhdyttävä lukemaan ja kirjoittamaan kokopäiväisesti. Tähän yhtälöön ei varsinainen kodin ulkopuolinen koulunkäynti mahtunut. Lähipiiri pani toki hanttiin asiassa. Ajan myötä mielipide muuttui heidän huomatessaan nuoren miehen paneutumisen ja sen uhrautuvan työmäärän, jota hän asiansa eteen teki.

"Luotin siihen, että jos teen todella paljon töitä, niin mä ymmärrän vielä paremmin kirjallisuutta ja opin lukemaan vielä paremmin. Jotenkin se lukeminen on se perustavin muoto olla kirjoittaja, oman itsensä ja toisten ymmärtäminen lukemisen kautta, lukeminen teoksen luonteen sekä yksityiskohtien avaajana, kokonaisuuden tunnustelun välineenä, jotta ymmärtäisi mitä oikeastaan itse sanoo kun kirjoittaa lauseen, mitä se oikeasti tekee valkoisessa tilassa."


Tie teoksen arkkitehtuuriin


Filander kuvaa työtään ensisijaisesti juuri lukemiseksi, toisekseen rakenteiden hahmotteluksi, yritykseksi hallita päässä kulkevaa kielen virtaa. Kulloinkin työn alla olevan teoksen työstäminen tarkoittaa Filanderille itse teoksen ja sen ytimen tavoittamista, merkitysten ja eleiden ymmärtämistä. Tämän jälkeen alkaa tietoinen kirjoittaminen, tiedostamattoman yhä jatkuessa.

"Kuitenkin työstä on niin vähän itse kirjoittamista ja niin paljon enemmän sen teoksen luonteen ymmärtämistä; minkälaisia piirteitä siihen kuuluu, minkälainen sen arkkitehtuuri on. Millä tavalla se alkaa ja loppuu, miten teksti kehittyy ja etenee, missä lukemisen kokemuksen pitää olla ohutta, missä leveää etc."

Kuva: P.J. Piippo


Runoilijuus on Erkalle myös tutkimustyötä, eräänlaisen tien kulkemista:

"On jokin tuntu siitä, että mitkä asiat ovat tärkeitä, minkä asioiden parissa pitää vielä hengittää hetki. Sitten alkaa tutkimus. Löydät uusia lankoja ja alat mennä niitä pitkin. Pikkuhiljaa olet ehkä kaivautunut sellaiseen pisteeseen, missä alkaa muotoutua se, minkälainen on se teos, joka ehkä pitäisi olla olemassa, jota kukaan muu kuin sinä ei voi eri syistä saattaa olemaan. Sitten alkaa työ sitä teosta kohti. Ja sen jälkeenkin se voi muuttua vielä monia kertoja."

Palkitun esikoisteoksensa Heräämisen valkea myrsky merkitys runoilijalle itselleen on jäänyt mysteeriksi. Ehkä itse merkitystäkin enemmän on teos pukeutunut odottavien toiveiden kaapuun. Filander toivookin teoksensa palauttavan lukemiseen liittyviä painoja:

"Kun lukee jonkin teoksen, ja kun voi antautua sille, niin silloin se teos pystyy muuttamaan sua. Toivon, että tämä on semmoinen kirja, joka parhaimmillaan pystyy tuon kaltaisiin asioihin. Pystyy olemaan jollakin tapaa sekä vapauttava, komentava ja ankara. En sano, että minulla olisi sellainen moraalikoodisto, jota sen pitäisi komentaa, vaan enemmän se, että sen kirjan tapa olla maailmassa pakottaa ehkä miettimään myös sitä, miten täällä on."

Filander myöntää Helsingin Sanomien esikoiskirjailijoille suunnatun palkinnon jossain määrin myös nostaneen rimaa runoilijana. Hän ei tosin vähään aikaan ole enää miettinyt koko palkintoa. Nyt työn alla oleva - esikoisteosta seuraava teos - on vienyt kaiken huomion ja tuonut oivalluksia asioiden tärkeyksistä. Filander ei ole jäänyt palkintonsa vangiksi, vaan on vapauttanut itsensä uutta kirjoittamalla.

"Jotenkin löysin tästä kirjasta, jonka kanssa nyt työskentelen, semmoisen pisteen, jossa ei tarvitse välittää monista asioista kuten palkinnoista. Tämän kanssa työskennellessä tuntuu että työskentelee ihan erilaisten tärkeyksien ja tärkeysjärjestysten kanssa. Silloin se rima, minkä se palkinto ehkä nosti omalle työskentelylleni, niin se muuttui niin pieneksi, että se kirjan itsensä sisältämä rima - mitä se kirja voi mahdollisesti olla ja mitä se haluaa olla  - on niin paljon korkeammalla kuin se, minkä itse henkilökohtaisesti tai tuo palkinto pystyy asettamaan." 

Heräämisen valkea myrsky - Erkka Filander


HS:n palkinto toki vaikutti nyt työn alla olevaan teokseen karsimalla siitä paljon turhaa. Filander oli aloittanut uuden teoksensa kirjoittamisen jo puoli vuotta ennen esikoisteoksestaan saamaansa tunnustusta:

"Palkinto karsi uudesta teoksesta paljon turhaa poseeraamista. Se pakotti menemään tärkeimpien ja yksinkertaisimpien asioiden pariin. Siihen, mitä todella haluaisi kirjoittaa. Ymmärtämään sen, että ei voi kirjoittaa kaikkia niitä kirjoja jotka päässä kehittyvät. Jotenkin on sellainen olo siitä, että nyt pitää kirjoittaa, ikään kuin ei aika riittäisi."


Löytämisestä ja etsimisestä, brittiläisestä romantiikasta


Kenelle kirjoitat? Kuka on yleisösi?

"Brittiläisillä romantikoilla oli ajatus ideaalilukijasta, joka ei välttämättä ollut elävä, joka myös saattoi olla jossain tulevaisuudessa. Tämä yksi ideaalilukija, jonka tarkkuus ja herkkyys sille, miten sä kirjoitat on ylivoimainen, niin kirjoita tälle yhdelle lukijalle. Silloin sinulla on valta muuttaa teoksellasi tämän lukijan elämää. Silloin sinä kirjoitat kaikkeudelle, mille tahansa. Kun on luottamus, että on yksi ihminen, jonka elämä voi määrittyä kirjasi takia, niin jotain saman kaltaista on siinä, kun itse kirjoitan. Luottamus siihen, että kirjoittaminen kantaa ajassa, vaikka kirjoittaisi tyhjyyttä vasten, niin silti on jossain se yksi ideaalilukija, joka tulee lukemaan sen niin hyvin, että se antaa sille kirjalle painon omalla itsellään, omalle elämälleen."

Vaikka matkasi runoilijana on vasta alussa, niin mitä koet saavuttaneesi? Oletko tavoittanut jotain itsellesi oleellista?

"Minusta tuntuu, etten ole saavuttanut mitään. Aina kun pääsee sellaiseen pisteeseen, missä kouristava juhla menee lävitsesi, ja tuntee saavuttaneensa jotain, kuten keksimällä jonkin ajatuksen tai mahdollisen kirjan, niin menee kaksi päivää, kun tajuaa että senkin voi tehdä vieläkin paremmin. Se jättää samalla olon, että koskaan ei voi saavuttaa mitään, että mitä tahansa aina saavuttaakin, niin se jättää kaipauksen johonkin vieläkin kauniimpaan. Mutta jos jotain olen tavoittanut, niin sellaisen tekemisen tavan ja katseen kohti sitä työtä, mitä olen etsinytkin. Nyt ehkä viimeinkin se puoli alkaa olla lähempänä sitä mitä olen odottanut ja mitä varten olen työtä tehnyt. Se tarkoittaa taas sitä, että kohta sen täytyy muuttua. Kohta täytyy alkaa jälleen koettelemaan itseään ja keräämään uusia ponnistuksia."

Millaisena haluat nähdä tulevaisuutesi kirjoittajana?

"Haluaisin olla tarkempi kuin nyt. Haluaisin myös päästä sellaiseen ajattelun ja näkemisen tarkkuuteen, mikä tuntuu nyt välillä valuvan sormien lävitse. Aina myös toivoo pystyvänsä kirjoittamaan nopeammin ja helpommin. Mutta samaan aikaan toivon, että saisin leveyttä kirjoittamiselleni. Se mahdollistaisi sen, että voisin kirjoittaa enemmän ja muillakin tavoilla kuin nyt. Olo on sellainen, etten osaa kirjoittaa mitään muuta kuin runoutta, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi."


Erkan tervehdys Café Piipon vieraskirjassa


Kuva: P.J. Piippo



Haastattelu: P.J. Piippo
Haastattelupaikka: Kafe Moskova, Helsinki (20.3.2014) 

Lisätietoja

http://www.poesia.fi/heraamisen-valkea-myrsky/


Kiitos!

Kafe Moskova


P.S. Erkka, terveisiä Helsinkiin tai Roomaan, sinne, missä ikinä oletkin! t. Piippo



© Café Piippo, 2014